Anoppi: Vieläkös sinä sen tytön kanssa seurustelet?
PY: Vittuakos se sulle kuuluu?
Anoppi: Missäpäin se nyt sitten on, kun ei oo hetkeen näkyny?
PY: Edelleen, se ei kuulu sulle.

Kylillä kuultua
Anoppi: Sillä meidän pojallakin se emäntä lähti huitelemaan.
vierasihminen: No voivoi, mitenkäs siinä niin?
Anoppi: Kyllä minä sen tiesin että tässä näin käy. Sen tytön taloudenpito oli mitä oli, niin eihän meidän poika sellaista katsele.

Viimeisimmän tiedon mukaan voin vielä kutsua PY:tä PY:ksi. Anoppi on tehnyt taas omia johtopäätöksiään ja lähtenyt vielä levittelemään asioita kylille. Vaikka olen anoppilassa käynyt viimeisen puolen vuoden aikana vain kerra, ei se tarkoita sitä että minä ja PY olisimme lopullisesti kyllästyneet toisiimme.

Eihän PY äidilleen mitenkään kauniisti puhu, eikä se halua anopille asioitaan kertoa. Tietenkin minua ärsyttää PY:n käyttäytyminen äitiään kohtaan, mutta toisaalta anopin käytös minua kohtaan on muuttunut vuosi vuodelta kylmemmäksi (ja minä samassa suhteessa v-mäisemmäksi).

Hohhoijjaaa... mitähän tuon tädin kanssa tekisi?

Miksi autot ja autoilu kuuluu miehille? Miksi miehien liikennekäyttäytymistä ei saa arvostella? Miksi silloin, kun nainen erehtyy poikkipuolisen sanan miehen ajotyylistä sanomaan, iskee miehen ego silmille? Millainen tämä maailma olisi, jos autot olisivat naisten juttu?

Valitan siis PY:stä ja sen liikennekäyttäytymisestä. PY on ammattiautoilija, viettää tien päällä 60 tonnin lastin kanssa viikossa n. 60 tuntia. PY harrastaa autoja, se omistaa kaksi kotteroa, joista toinen on myynnissä tai laitettavana. Kun auto on tarpeeksi laitettu, se myydään eteenpäin.

Ongelma tässä nyt vain on se, että koska minä olen oppinut ajamaan autoa PY:n opetuksessa, on minulta suorastaan kielletty PY:n ajotyylin arvostelu. PY on henkilöauton kuskina agressiivinen, eikä voi sietää ajotaidottomia kanssa-autoilijoitaan. Ajotaidottomia ovat kaikki naiset ja kaikki yli nelikymppiset kansalaiset. Vaikka PY itse ajaisi liikennesääntöjen vastaisesti, pitäisi muiden osata ajatella arvaamattoman PY:n toivomusten mukaisesti.

PY vaatii muilta autoilijoilta ymmärrystä, mutta ymmärrys on varmasti viimeinen asia mitä muut PY:ltä saavat. Mikä siinä on, että (joillekin) miehille avautuu reikä päähän ratin takana? Kasvaako se reikä jotenkin umpeen iän myötä?

Meidän pienperheessämme on siis viimeaikoina riidelty railakkaasti liikennekäyttäytymisestä. Tämä on niin iso asia, että varmasti meillä riittää puheenaihetta eläkepäiviin asti. Onneksi minä naisena olen yleensä täysin väärässä.

Elämässä on kaikki täydellisen hyvin silloin kun pystyy nukahtamaan helposti ja nukkuu aamuun asti, nettiyhteys toimii moitteetta, parisuhde on seesteinen ja asunto lämmin.

Ihme kyllä, ainoastaan PY:n kanssa menee nyt taas vaihteeksi täydellisesti. Kaikki muut kohdat krenkkaavat. Erityisesti nyt vähän vituttaa uni. Miksi ei se tule, mihin se on mennyt ja mistä sitä saisi?

Luulisin että tämä voisi olla stressiä. Hankin muotiburniksen toukokuuhun mennessä. Tähän auttaisi ulkomaanmatka, mutta PY sanoo, että Haaparannan Ikea saa riittää. Se ei ymmärrä että minä tahdon pois.

Kunpa edes se netti toimisi, niin voisi hetken edes haaveilla lähdöstä.

Tässä on vuoden 2006 to do-listani, katsotaanpa mitä sain tehdyksi.

- matkustan kaupunkilomalle Eurooppaan
Tämän tein. En kuitenkaan valitettavasti PY:n kanssa.
- lähden vaihtoon...?
JES, hoidin homman kotiin! Kävin syksyn poissa!
- tienaan euroja
Ei mitään mahottomia, mutta ihan silleen että piti varuilta tarkistaa tulorajat.
- muutan, toivottavasti ainakin kahdesti
Muutin kyllä, mutta valitettavasti vain kerran.
- kännään mahdollisimman vähän
Höpönpöpön. Syksyllä ainakin muutuin oikein kunnon sieneksi.
- itsenäistyn ja muutun sosiaalisemmaksi
En tiedä. Mielipiteistä tuli itsenäisempiä, mutta muuten olen kyllä aika tossu.
- en osta hömppätavaroita, vaan sellaisia jotka kestää vuosikymmeniä ja näyttää hyvältä -> kalliita
Hmm.. viimeaikoina olen petrannut huonekalujen suhteen, mutta toisaalta, niissä mun ei oo tarvinut vilauttaa visaa vaan laskun on hoitanut PY. Olen kuitenkin pysynyt lujana siellä kaupassa ja sanonut että halpa ei tässä tapauksessa ole todellakaan hyvä.
- koitan päättää TP-sekoilut
Viimeaikojen avautumisista huolimatta tämä on niiiiiin ohi.
- keskustelen PY:n kanssa vakavia
Joo, puhuttiin. Siitä ja lopputuloksista lisää myöhemmin.
- opin jotain uutta
Opin kyllä käyttämään uusia ohjelmia hommissani ja kaikenlaista muutakin kivaa. Ruokaa on kiva tehdä, etenkin muutakin kuin kanamössöä.
- panostan laadukkaisiin vastuutehtäviin!
Kyllä, olen koittanut panostaa. PY on vähän valitellut kun niitä hommia on turhan paljon, mutta vielä tulevan vuoden touhuan aktiivisesti useassa paikassa ja sitten alan vähentämään radikaalisti.

Vuosi 2006 oli mitä oli. Rakkautta, kriisejä, avautumista, kännäystä, puhumista, ylilyöntejä... ihan kaikkea. Tämä vuosi on saanut ainakin PY:n arvostamaan minua enemmän ja ymmärtämään kahdestaan olon merkityksen. Olen käynyt pohjalla (muistatko T, hihihii) ja välillä on tuntunut siltä että ammattiapua on saatava kun oma järki ei pysy ajatusten mukana. Kyllä tämä kuitenkin etenee.

Kotiin palaaminen ja asettuminen on sujunut hyvin, joulukin sujahti ohi ja siivoukset sain tehtyä.

Mutta, hahhaa. Appivanhemmat olivat käyneet poissaollessani kylässä ja anoppi oli sitten tiskannut, eikä ollut malttanut pitää sormiaan erossa keittiöni "epäjärjestyksestä". Huomasin heti että jotain on pielessä ja koko komeus paljastui siinä vaiheessa kun löysin paistinpannun uunista ja aloin etsimään juustohöylää.

Se pirulainen oli PY:n nimenomaisesta kiellosta huolimatta päättänyt pestä kaikki astiat ja ruokailuvälineet ja järjestellä ne oman tyylinsä mukaisesti. Korostan, että PY ei ollut huomannut anopin touhuja ennen kuin oli liian myöhäistä. PY oli antanut anopille vain luvan tiskaukseen ja erityisesti kieltänyt sitä sen kummemmin koskemasta mihinkään.

Ei se ollut uskonut, vaikka PY oli sanonut että tästä tulee vielä sanomista.

Ja tulihan siitä.

Vedin äärettömät pakastevihannessekoitukset sieraimiini ja laitoin anopille tekstarin: "Mä toivon että tämä oli viimeinen kerta kun järjestelet mun keittiötä. Reissu meni hyvin ja nyt olen kotona. Nähdään lähipäivinä."

Anoppi oli tekstiviestistä pahastunut. Kuulemma hyvää hyvyyttään. Nyt tosiaan uskon että jatkossa anoppi tajuaa jättää mun tavarat juuri siihen järjestykseen missä ne onkin. Eihän tämä asia maailmaa kaada, mutta minun tavarani ovat minun tavaroitani ja sijaitsevat juuri sellaisessa järjestyksessä kuin minä ne olen asetellut. Jos tahdon säilyttää hyttyskiekuroita ja pillejä samassa laatikossa kakkulapion kanssa, niin piruvieköön minä myös säilytän.

Eikä tässä taloudessa viikata muovipusseja, perkele.