Join mukillisen kaljaa ja katsoin Ylen Elävistä arkistoista Sammy Babitzinin kuolemasta kertovan videoklipin.
Muistin vuoden takaisen kevään.

PY:n hyvä ystävä kuoli tuolloin tapaturmaisesti. Se oli kaunis kevät, mutta kevään odotus oli synkkää. PY hoiti suruaan juomalla viikonloppuisin ja minä käymällä vieraissa viikolla. Silloin paiskottiin ovia ja nukuttiin välillä sohvalla ja toisinaan lattialla. PY tajusi ettei viina auta siinä vaiheessa, kun aamulla muisti nojanneensa minuun baarissa hitailla ja itkeneensä lohduttomasti.

Se oli hirveä kevät, mutta vihdoin tuli kesä kärpäsineen. Vietiin kukkia ja kynttilää haudalle ja minä huomasin siinä, että vieressäni oli jotain hienoa, sellainen ihminen johon voi lopulta luottaa kuin kallioon enemmän kuin muihin.

Kohta on joulu ja sitten käydään taas haudalla moikkaamassa.